Vedonlyöntivihjeet

Vihjepalvelualana on pitkälti jäänyt 10-20v takaiseen aikaan, vaikka vedonlyöntimarkkina on muuttunut merkittävästi. Haluankin luoda erilaisia, tähän aikaan sopivia vihjepakettikokonaisuuksia.

Alta löydät tietot myynnissä olevista vihjepaketeista. Vihjeitä myydään pienissä osissa ympäri vuoden, joten melko usein myydään eioota. Mikäli tästä jää jotain hampaan koloon, ota yhteyttä juuso ‘ät’ analysisparalysis.info ja katsotaan mitä voidaan tehdä.

tennis

uso2023


Vihjepaketti kattaa tenniksen US Openin miesten ottelut (28.8.2023 – 10.9.2023). Aiempien turnausten perusteella uskon vihjeitä tulevan noin 30-50 otteluun. Viime vuonna vihjeitä tuli 33kpl, aiemmin grand slameissa keskimäärin 45 vihjettä.

Tässä paketissa asiakasmäärä on rajoitettu maksimissaan 25 asiakkaaseen. Tavoitetulos koko vihjepaketille on 103-107%, riippuen bookkerivalikoimasta. Paketin hinta on asetettu niin alas, että sen ostamiseen ei vaadita satojentuhansien pelikassaa. Nämä helpottavat vihjeisiin ehtimistä, kun panokset eivät kasaanu vain muutamalle firmalle. Ja ennen kaikkea pienemmiltä firmoilta löytyy mahdollisesti hyviä kertoimia. Vihjeet toimitetaan yksityiseen Telegram -ryhmään, jonne pääsy ohjeistetaan tilauksen jälkeen. Vihjeitä julkaistaan useita kertoja päivässä. Vihjeitä tulee ajoittain useampia kerralla. Öisin vihjeitä ei julkaista vaan kaikki vihjeet tulevat 08-22 välillä. Suurin osa vihjeistä julkaistaan 12-18.

Hinta: 60 EUR, sisältäen alv 24%.

Tilaus tapahtuu lähettämällä vapaamuotoinen, mutta sitova tilaus osoitteeseen juuso@analysisparalysis.info tai Twitterin/Telegramin/Discordin DM:ään. Ilmoita viestissä nimesi ja mihin sähköpostiin haluat laskun. Vihjeet laskutetaan erikseen laskulla

tennis, racket, court

Vihjeet sisältävät kertoimen, prosenttiarvion ja panossuosituksen (asteikolla 1-10). Vihjeistä julkaistaan seuranta kisojen jälkeen. Pyrin mahdollisuuksien mukaan myös vihjaamaan vastaavia vetoja eri vetomuotoihin, jotta mahdollisimman moni kykenee hyödyntämään vihjeet.

Palvelussa ei ole takuita vetomäärän tai tuloksen osalta. Odotettu vetomäärä on auttamattoman pieni otanta tällaisia varten. Lisäksi erilaiset takuut eivät muutenkaan yleensä toimi, sillä niissä on riskinä että ne vaikuttavat vihjepäätöksiin.  

Edelliset vihjepaketit ovat keränneet käytännössä vain ja ainoastaan positiivista palautetta (ei esim yhtään tappouhkausta). Palvelu on Telegramin kautta huomattavasti kevyempi ylläpitää, mikä on tietenkin minulle hyvä asia. Työmäärän vähentämisen lisäksi tämä hyödyttää kaikkia osapuolia niin, että pystyn nopeammin reagoimaan muutoksiin markkinoilla ja tarjoamaan näin ollen parempaa palvelua.


Mutta koska palvelu on melko uusi ja pakettien osalta toimivuuteen vaikuttaa niin moni ulkopuolinen asia, saa paketista rahat takaisin mikäli ei ole tyytyväinen palvelun laatuun. Ainoa vaatimus rahojen palauttamiselle on, että ilmoittaa jonkin syyn miksi rahat haluaa takaisin. Näin palvelua voidaan (mahdollisesti) parantaa tulevaisuudessakin.